Olemme vuokranneet toimistotilat Tamora Välimeren toimisto 2014 Malagaa varten kahdeksi toiminnan viikoksi. Koko työskentelymme kotimaisia kontaktipäiviä lukuun ottamatta siirtyy sinne kahden intensiivisen viikon ajaksi. Inspiroiva ympäristö, aikaa yhteiselle työskentelylle, etäisyyttä vähän hektiseen arkeen... odotamme Kipan kanssa innolla, mitä kaikkea saamme aikaan!
Meidän joukostamme viisi on kevään aikana osallistunut Kiireenkesytys-myynti-markkinointi-valmennus -kehittämisprosessiin. Siellä joukkomme teki osakeostoja:
Toiveet yhteiselle ajalle ja yhteiselle suunnittelulle ovat niin meillä kuin kaikkialla muuallakin aika lailla pinnalla. On jotenkin hienoa, että Tamorana olemme tilanteessa, jossa todella voimme panostaa! Kymmenen päivää Kiireenkesytystä on meidän kokoiselle organisaatiolle jo valtava panostus, nyt Tamora Välimeren toimisto 2014 Malaga tarjoaa aivan mainiot puitteet tälle työlle. Kipan kanssa totesimme, että koskaan aiemmissa töissämme ei näin mittavaa panostusta yhteisen työskentelyn eteen olla pystytty tekemään. Ei edes unelmoimaan.
Joka tapauksessa: nyt meillä on aikaa hyville kohtaamisille, kehittäminen tehdään valtaosin asiakastöiden ympärillä. Tulosten perusteella katsotaan, mikä on Tamora Välimeren toimisto 2015.
Käytännössä
Välimeren toimistossa on hyvin toimivat yhteydet. Luonnollisesti kaikilla on mukana kaikki kilistimet, myös kamerat. Margit ja Laura huolehtii, että paikalla on tarvittavat toimistotarvikkeet. Emme tulosta tälläkään toimistolla. Ainoastaan asiakkaalle menevät tarjoukset ja sopimukset tulostetaan. Ihan niin kuin muuallakin. Ilmoita siis tuloaikasi ja lähtöaikasi Joonaksella ja Villelle.
Tamoralle on varattu vuokra-auto koko ajaksi. Joonas ottaa auton ja ottaa kuljetusvastuun aluksi. Kaikki lentokenttäliikenne ja muu liikenne hoidetaan tietysti tällä autolla, Joonas aloittaa hakemalla ensimmäisenä saapuvat. Ville jatkaa kuljetuksia ja jättää auton.
Toimistolla on aamukahvi ja päivän mittaan kahvia ja hedelmiä. Joonas huolehtii perusvarustuksen heti mentyään. Aamiaisvastuu on listassa olevalla ensimmäisellä, päiväkahvit toisella.
Välimeren toimiston yhteydessä on majoitustilaa yhteensä seitsemän paikkaa. Jos tila on täysi, huoneet otetaan hotellista kohtuuhintaan.
Toimistotöissä - tulosten näkyväksi tekeminen
Dokumentoinnista vastaavan nimi on kirjoitettu lihavoinnilla. Kaikki tietysti tuottavat omat dokumenttinsa omista sovituista tehtävistään, mutta yhteisesti aina kaikkien toimistolla olevien kesken...
Ke 26.3. Joonas
Teema: Toimiston perustaminen ja valokuvat
To 27.3. Joonas Mikko Jaana Juho Jani
Teema: Perehdyttämisen prosessit
Pe 28.3. Mikko Joonas Jaana Juho Jani Kipa MikaKo
Teema: Kokemusasiantuntija ja palveluinnovaatiot
La 29.3. Jani Juho Jaana Kipa MikaKo Mikko Joonas
Teema: Osaamisen jatkuva uudistaminen
Su 30.3. Juho Jani Jaana Kipa MikaKo Joonas Mikko
Teema: Tavattoman hyvän valmistautumisen eväät
Ma 31.3. Mikko Joonas Jaana MikaKo Kipa Jani Juho Ville
Teema: Tavattoman hyvän onnistumisen mittarit
Ti 1.4. Joonas Mikko Juho Jaana Ville
Teema: Konsulttituottavuus
Ke 2.4. Laura Margit Ville Saara
Teema: Verkkocoaching tuotteistus
To 3.4. Margit Laura Ville Saara Hanna
Teema: Yhteisöviestinnän pelisäännöt ja toteutus
Pe 4.4. Hanna Margit Saara Ville Laura
Teema: Töidenhankintaprosessi ja sen tulokset
La 5.4. Hanna Laura Margit Ville Saara
Teema: Jatkuvasti kehittyvä viestinnän kulttuuri
Su 6.4 Laura Margit Ville Saara
Teema: Aikaansaamisen pelisäännöt
Huom!
Ensimmäinen nimi: aamiaisvastuu, kaikki, myös siistiminen
Toinen nimi kahvit ja hedelmät
Lihavoitu nimi: dokumentointi ja nakitukset
Mainittujen yhteisten teemojen lisäksi kulloinkin paikalla olevilla pienryhmillä on omia yhteisen työskentelyn teemoja ja tavoitteita, joita viemme näiden päivien aikana reippaalla otteella eteenpäin.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti